Flexio on aloittanut keväällä 2021 yhteistyön nuoren ja lahjakkaan jalkapalloilijan, Leo Kyllösen, kanssa. Leo on todella lupaava keskikenttäpelaaja, joka on osoittanut omaavansa johtajuutta toimimalla myös nuorisomaajoukkueessa kapteenina. 18-vuotias Leo pelaa tällä hetkellä Ilveksen edustusjoukkueessa.
”Minulla on nyt noin vuoden kokemus Flexion tarjoamista palveluista. Urheilijan näkökulmasta palvelut, joista olen saanut nauttia, ovat olleet avainasemassa maksimaalisen suorituskyvyn saavuttamisessa.
Neurosonic- patjan vakiokäyttäjänä pystyn sanomaan, että sillä on ollut todella positiivinen vaikutus suorituskykyyni kentällä ja sen ulkopuolella. Olen käynyt patjalla joka viikko yleensä aina lepopäivinä. Siitä on tullut tärkeä rutiini nuoren urheilijan arjessa.
Toinen palvelu, jota olen aktiivisesti käyttänyt, on henkinen valmennus. Henkisenä valmentajana toimii Henna Hukkanen. Valmennuksen avulla olen saanut uusia ajatusmalleja ja oivalluksia sekä pelaamiseen, että ihmisyyteen liittyen. Hennan kanssa olemme jutelleet vähän vaikeammista hetkistä, mutta olemme myös kerranneet onnistumisen fiiliksiä, mikä on myös tärkeää.
Viime kausi oli itselle futiksen merkeissä todella antoisa ja onnistunut. Sitä selittää osittain se, että pystyin nostamaan palautumisen aivan uudelle levelille, niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Siitä iso kiitos kuuluu Flexiolle.
Kuvan otti Jimi Soinila.