Alitajuinen mieli ja hypnoterapia

Jaa blogi

Kaikki se mitä uskomme itsestämme on opittua, jos jotkut uskomuksemme tuottavat meille hankaluuksia, voimme muuttaa niitä.
 
Hypnoterapian avulla voimme muuttaa tunnekokemuksiamme ja sitä millaisien lasien läpi me katsomme maailmaa.
Haitalliset uskomukset sisällämme ovat kuin vääristymiä laseissamme, jos esimerkiksi uskomme että emme ole arvokkaita – vääristyneet lasimme heijastavat näitä tulkintoja. Eli vaikka saisimme kuinka kehuja – jos uskomuksemme ei sitä usko, emme reagoi ja saa siitä kehun luonnollisesti tuottamaa iloa. Mutta yksikin moite saattaa päiviksi tai viikoksi romuttaa itseään arvottomaksi ajattelevan.
Alitajuinen mielemme ei tiedä totuutta, se tietää vain sen minkä se on oppinut, ja nämä opit ovat muuttuneet uskomuksiksi.
 
Olemme oppineet paljon itsestämme seurailemalla muiden reaktioita, kuten joskus lapsena kiukutellessamme saatoimme huomata vanhempien otsan kiristyvän tai olemuksen muuttuvan, sen seurauksena luonnollinen tunnereaktiomme sai viestin ettei se ole sallittu, että oma kokemuksemme tilanteesta ei ole arvokas tai ”oikea”. Jonka seurauksena yritämme säädellä tunteita sopivimmaksi, josta seuraa muiden tunteiden ja ajatusten validointi – jolloin saatamme hylätä omat tarpeemme.
 
Uskomukset sisällämme ovat kuin suuntaviittoja, ne ohjaavat meitä ja kertovat mihin me pystymme ja millä tavalla.
Kaikki me välillä epäilemme itseämme, se on normaalia! Kuitenkin jos epäilykset itseämme kohtaan estävät meitä kulkemasta haaveitamme kohti, on niitä aika muuttaa!
 
On hyvä kyseenalaistaa omia ajatuksiaan, onko se totta että ajattelen ettei kukaan välitä tai etten minä pysty. Kyseenalaistamalla oman sisäisen maailmamme – saatamme jo huomata nopeastikin uskomustemme olevan vain satuja, jotka eivät ole totta!
 
Haluan muistuttaa sinua muutamasta totuudesta:
Olet arvokas.
Olet riittävä.
Olet rakastettava.
Olet omana itsenäsi oikeanlainen ❤️
 
Lämmöllä,
Lotta Mansikka, hypnoterapeutti

Lue lisää blogitekstejä

Kasvu osakeanti tarina Flexio

Flexion tarina

Sydämestä syntynyt matka yhteyteen, turvaan ja kasvuun On olemassa hetki, jolloin sisäinen palo on niin kirkas, ettei sen olemassaoloa voi enää sivuuttaa. Se ei ole

Työkykyjohtaminen autonominen hermosto itseohjautuvuus hermostollinen itsetuntemus

Tutkimusmatka kestävämpään työelämään, osa 4

Työkykyjohtamisen uudet tuulet puhaltavat Kuvittele yrityksesi organisaationa, joka ei pelkästään pyri saavuttamaan tavoitteitaan, vaan jossa ihmiset voivat aidosti hyvin. Missä tiimit eivät vain suoriudu, vaan