Olen nimennyt ”hermoston herkkyys” tapahtumaksi niitä reaktioita, joilla ihminen reagoi ympäristöön ja toisiin ihmisiin. Kutsun tällä nimellä myös monia työssäni tehtyjä harjoituksia oman hermoston herkkyyden oivaltamiseksi.
Autonomisen hermoston toimintamekanismi ei ole mikään uusi asia terveydenhoidon alueella. Terveydenhoidon peruskoulutuksessa on ymmärrettävä sen toiminta ja merkitys. Nyt on vain tullut lisää tietoa, tutkimusta ja käyttöteorioita tällekin alueelle.
Asiakaskohtaaminen ja keskustelu aiheesta hermosto
Asiakkaan kanssa keskustellessa kuului kysymys: ”Miksi tätä asiaa ei hoideta ihmisten tietoisuuteen siten, että he ymmärtäisivät”. Kerroin, että toki sen eteen tehdään töitä mm. psykofyysisen fysioterapian alueella ja hiljalleen ollaan oivaltamassa monessa muussakin yhteydessä.
Asiakas jatkoi : ”Voisin kuunnella infoa tästä asiasta vaikka kuinka kauan. Niin, mielenkiintoista ja viimeinkin niin ymmärrettävää, mitä minulle itselleni tapahtuu”.
Kyseinen asiakas on ihminen, jonka hermosto oli ollut jo hyvin varhaisesta vaiheesta herkästi kuormittuva, temperamentti ja persoona tukivat vielä pinnistelyä ja selviytymistä, jotka taas olivat lapsuuden kodin ja ympäristön opittuja toimintamalleja.
Asiakas oivalsi; ”Olen ollut koko elämäni kierroksilla ja olen vain lisännyt kierroksia urheilemalla ja kokenut sen helpottavana.”
Niin, se helpotus tapahtuu hetkellisesti. Sitten se vaihe loppuu. Tapahtuu väsyminen ja joissain tapauksissa, ihan jokin pieni asia saa aikaan romahtamisen. Romahduksessa sitten mieli ei enää jaksa ja se antaa periksi. Toipuminen sitten tästä tilasta saattaa kestää todella kauan aikaa. Toisilla kuukausia tai jopa vuosia.
Asiakas avasi elämäänsä: ”Olen aina ollut se joka jaksoi fyysisesti, jollain ihme boostilla, kun muut väsyivät”. Sitten jossain vaiheessa tämä loppui ja väsymys valtasi, oli päästävä pois ihmisten ja ärsykkeiden ääreltä. Luontoon ja hiljaisuuteen.”
Tämähän kertoo yliaktiivisesta energiasta ja sympaattisen hermoston tilasta. Elimistö on sitten viimein pakottanut kohti hermoston parasympaattista rauhan ja levon tilaa.
Asiakas avasi tapaamisessa vielä yhden asian: ”Olen aina käynyt kehollisesti ylikuumana. Kuormitustilanteessa, on se sitten fyysistä tai psyykkistä, keho on kuuma ja pirisee kummasti. Kuormittavaa elimistölle, ja jaksamista kuluttavaa. Tämä tila oli sattumoisin päällä keskustelumme aikana. ”
Kuulostaa jälleen sympaattisen eli aktiivisen hermoston energian tilalta. Hieman pohdimme rytmiä, tilanteen tasaamista ja niinpä nämä oireet alkoivat keskustelun edetessä vähentymään. Tapahtui rytmin muutos, puheessa, liikkeissä, asennossa.
Pohdimme yhteenvetona ja asian tutkimisessa, asiakkaan ehdottamana, sykevälivaihtelun mittausta ja ehdotin Livtec sykevälivaihtelumittausta, koska olen siihen itse tutustunut ja kokenut hyväksi. Tähän ratkaisuun päädyimme, että saadaan selville palautumisen eli sykevälivaihtelun tila. Näillä tiedoilla asiakas saa itselleen faktaa tietoa, jonka väitän tukevan keskusteluamme. Sen jälkeen jatkamme muutoksen tiellä, joka kulkee kohti palautumista, kasvua, toipumista ja terveyttä.
Kehon hermostollisia säätelyjärjestelmiä
Lepohermosto eli vagaalinen järjestelmä on saattanut tulla tutuksi palautumsita tutkiessa.
Moni saattaa tietää teoriassa sympaattisen hermoston SAS- järjestelmän (aktiivisen puolen hermosto). Tiedämme lisäksi HPA-akselin (hypotalamus-aivolisäke-lisämunaisen kuori) merkityksen kuormituksessa. Moni tietää hermosjärjestelmän rakentumisen ensimmäisenä elinvuotena ja oivaltaa, että hermosto kehittyy jo ihmisalkion hermosolujen kypsyessä odotusaikana. Mitä silloin saamme lahjaksi vanhemmiltamme ja ympäristön tuomana viestinä kasvavalle ihmiselle. Rakkautta ja rauhaa vai selviämisen pakkoa?
Sympatovagaalinen vuorovaikutus autonomisessa hermostossa rakentuu, joko rauhaan ja tasapainoon tai niiden vastakohdaksi. Kuten huomaat, jos nämä ymmärrettäisiin jo odotusaikana, mitä tapahtuisi kasvaville soluille?
Täältä löydät lisää tietoa aiheesta.
Autonomisen hermoston toiminnan häiriöt
Tähän alle koostan toiminnallisten häiriöiden listaa, joka ilmaisee autonomisen hermoston toiminnan häiriötilaa. Nämä ovat koostetta HUS:n toiminnallisten häiriöiden materiaalista. Toiminnallisia häiriöitä hoidetaan mm. psykofyysisessä fysioterapiassa. Liittyy todella moneen asiaan kehossa, mielessä ja tunteissa.
Keskushermoston reaktiot uhkaan ja haasteisiin
Sydämentykytys, hengenahdistus, tiheä hengitys, syvien hengenvetojen tarve, palan tunne kurkussa.
Vatsakipu, turvotus, ilmavaivat, pahoinvointi, ripuli, ummetus.
Lihaskipu, selkäkipu, ääriosien pistely, raajaheikkous.
Päänsärky, huimaus, väsymys, heikkous, unihäiriö, ihon punoitus, limakalvojen kuivuminen.
Itkuisuus, mielihyvän kokemuksen vähentyminen, toivottomuus.
Aistiherkkyys, ärtyisyys, ahdistuneisuus, lihasjännitys, huolestuneisuus.
Keskittymisvaikeudet, energian puute, vaikeus ajatella selkeästi, arjen toimintakyvyn heikkous.
Ulla Ollikkala, psykofyysinen fysioterapeutti
Teksti julkaistu asiakkaan luvalla.