Ilkka Heikkilä

Olen 60-luvun alussa syntynyt fysioterapeutti. Matkaa on siis takana jonkin verran. Pitkä työhistoria, oman elämän auringon nousut ja laskut sekä myrskyt ja suvantopaikat antavat sekä laajempaa näkökulmaa, että malttia.

Fysioterapeuttina olen ollut pitkään tuki- ja liikuntaelinsairauksien parissa ja erikoistuin psykofyysiseen fysioterapiaan huomattuani sen suurenmoisen voimavaran, joka liittyy ihmisen kokonaisuuteen eli ”kehomieleen”. Ja toisaalta nähtyäni sen herkkyyden tunsin, että tämä on minun kutsumukseni. Pystyn käyttämään omaa luontaista voimavaraa, osaamista ja taitoa ihmisten kokonaisvaltaisen kuntoutuksen edistämiseen.

Ahtaiden raamien rajoitukset näyttäytyvät kasvun ja luovuuden esteinä. Siksi tilan antaminen asiakkaalle sallivassa, luotettavassa, hyväksyvässä ja läsnäolevassa kohtaamisessa on mielestäni vuorovaikutuksen ydin. Se on terapiasuhteen kivijalka.

Yhteys luontoon, omaan kehoon, katseeseen ja kosketukseen ovat voimavaroja, joista rakentuu oma hyvinvointini. Näen niiden voimaannuttavan vaikutuksen myös asiakkaissani. Käytän psykofyysisessä fysioterapiassa rentoutusta sekä liikkeen, että puhutun ohjauksen muodossa. Myös kosketus voi olla rentouteen ohjaavaa. Rentous on lupa katsoa uutta ja löytää mahdollisuuksia.

Terapiaprosessissa tunteet saavat näkyä ja kuulua; olen saanut tehdä fysioterapeuttina töitä monenlaisten ihmisten kanssa ja kauan. Se on arvokasta ja olen kiitollinen matkasta. Matka on tuonut myös rauhaa. Tunteet eivät pelota; ei omat eikä toisten. Se antaa turvaa ja vapautta.