Luonnossa oleminen on läsnäoloa parhaimmillaan

Jaa blogi

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter
Share on email

Luonto merkitsee jokaiselle jotakin. Sen ajatteleminen saattaa viedä karuun erämaahan tunturiin, tai meren rannalle pitkille hiekkarannoille.

Asuin viisi vuotta sitten Venäjällä, monikulttuurisessa ympäristössä. Lähipiirissäni oli silloin neljätoista kansalaisuutta edustettuna, joista kolme meistä oli eurooppalaisia. Intialainen ystäväni kysyi minulta ”onko totta, että Suomi on tuhansien järvien maa?”. On se. Tämän jälkeen nigerialainen ystäväni kysyi jatkokysymyksen ”Entä voitteko juoda myös järvienne vesiä? Onko siellä oikeasti niin puhdasta?”. Kyllä. ”You are so lucky.” Me suomalaiset olemme onnekkaita, ja meidän monimuotoinen luontomme on jotain korvaamatonta. Välillä sitä pitää Suomen luontoa itsestäänselvyytenä – olemmehan kuitenkin asuneet koko ikämme täällä metsien ja järvien keskellä.

Vanha suomalainen sananlasku ”Kun vanha honka kaatuu, metsässä on pitkään autiota”.
Metsä on minulle aina ollut toinen koti. Miljoonat tarinat, mitä puilla on kerrottavana ja ne monet kuiskaukset, joita lehdet havisevat tuulen mukana. Jos joku kysyy, mikä on minun lempi vuodenaika, vastaan usein ”luonto”. Talvella tykkylumet puiden oksilla, keväällä ensimmäiset leskenlehdet ja kesän loputtomat kesäillat sekä syysauringossa värikkäinä liehuvat lehtipuut. Siinä on jotakin taianomaista.

Metsässä aika pysähtyy, ja minuutit tuntuvat tunneilta. Hakeudun luontoon usein arkisin pienelle kävelylenkille, mutta muutekin vaeltamisesta on tullut minulle todella rakas harrastus. Se on mahtava tunne, kun tallustaa pitkospuita pitkin ja pysähtyy hetkeksi. Pistää silmät kiinni ja aistii, mitä ympärillä tapahtuu. Rauhallisuuden ja onnellisuuden tunne, joka virtaa kehossa sillä hetkellä, on jotain sellaista, mitä ei muualla kuin pääse kokemaan.

Joka kesä vaelluskilometrejä tulee useampi sata. Vaeltamisen kautta olen päässyt nauttimaan teetä Kevon kanjonilla ilta-auringossa, saunomaan Salamajärven laidalla autiotuvan saunassa ja melomaan Saimaalla norppien keskellä. Tämän vuoden huipennus on edessä vajaan kuukauden päässä. Elokuun puolessa välissä lähden vaeltamaan Tarujen tuntureiden, myyttisten jättiläisten seudulle, Käsivarren erämaahan. Tarkoituksena on päästä huiputtamaan Halti, Suomen korkein kohta.

Luonnossa oleminen on läsnäoloa parhaimmillaan.

Raija Rekola

Lue lisää blogitekstejä

Luonnossa oleminen on läsnäoloa parhaimmillaan

Luonto merkitsee jokaiselle jotakin. Sen ajatteleminen saattaa viedä karuun erämaahan tunturiin, tai meren rannalle pitkille hiekkarannoille. Asuin viisi vuotta sitten Venäjällä, monikulttuurisessa ympäristössä. Lähipiirissäni oli

psykofyysinen fysioterapia

Tie traumasta toipumiseen käy kehon kautta

Huhti-toukokuussa Flexiolla saatiin perehtyä tärkeään teemaan huippuasiantuntijan johdolla, kun FT, traumapsykoterapeutti VET, musiikkiterapeutti, tanssi-liiketerapeutti ja traumapsykoterapeuttikouluttaja Marko Punkanen kävi pitämässä yhteensä kuuden päivän koulutuksen aiheesta